Minä olen sellainen että kun päälle iskee jokin suuri tunnetila, kehoni kieltäytyy syömästä. Se kelpuuttaa silloin pienet määrät vihreää hedelmäsmuutia ja nesteitä sekä muita helposti sulavia ruokia mutta ei juurikaan mitään raskaampaa, eikä varsinkaan isoissa määrin mitään.
Kesällä 2015, kun olin eronnut, olin pidemmän aikaa tällaisessa tunnetilassa. Silloin kehoni kieltäytyi syömästä raskaammin, vihreän voima -smuuti kelpasi, sitruunavesi sekä avocadot menivät tuolloin. Toki söin minä hieman jotain muutakin mutta vähemmissä määrin.
Tämä syömättömyys johtuu tunnemyrskystä, isosta tunnetilasta joka valloittaa koko kehon ja mielen. Sielu, mieli ja sydän ei halua käsitellä ruokaa koska sillä on ihan riittävästi käsiteltävää tunteissa. Siksi nälän tunne katoaa ja ruoka tuntuu pakolliselta pahalta.
Kun tämä vähäruokainen jaksoni kesällä 2015 kesti hieman kauemmin, painoni tietenkin tippui. Se ei varsinaisesti minua haitannut, koska luonnostaan en ole niin hoikka, oli mukavaa päästä kokemaan sitäkin.
Toki kalorivajeesta johtuen olin aika heikko ja treenaamaan en kyennyt, enkä edes yrittänyt. Olin jo oppinut nuoruusvuosien erotilanteesta että silloin kehoa ei kuulu rasittaa treenillä.Vaikka monihan meistä tekee juuri niin. Kun olo on paha, treeni auttaa. Se nostattaa endorfiinejä ja adrenaliinia ja mieliala kohenee, uusi elämä näyttäytyy edessä innostavalta ja paha kaikkoaa mielestä.
Tämä on kuitenkin suuren suuri stressi keholle. Minä sain siitä opetuksen jo kaksikymppisenä enkä siten toistanut sitä enää. Mutta syömistä en kyennyt pakottamaan. Joten paino laski, unet kärsivät ja sokerivelkani vain kasvoi ja kasvoi.
Sokerivelka on nimittäin väistämätöntä kun nälkiinnytämme itseämme, tahallisesti tai tahattomasti, maksan glykogeenivarastot hupenevat, sitä joudutaan imemään jo muualtakin kehosta ja siten kehittyy sokerivelka. Velalla on tapana kasvaa korkoa ja se pitää aina maksaa takaisin.
Niin minunkin piti tässäkin tilanteessa.
Tämän kalorivajejakson jälkeen, henkisen puolen toivuttua suurimmasta tunnetilasta, keho alkaa ottamaan velkaansa takaisin. Näin käy myös sen jälkeen kun olet laihduttanut kalorivajeella. Ja se tarkoittaa sitä että ruoka maistuu! Himot jylläävät, tuntuu kuin et olisi koskaan saanut ruokaa ja tahdonvoimaa ei olisi olemassakaan. (Lisää hirmuisesta nälästä voit lukea täältä)
Huomaa tässä kohtaa myös se että ei ole kyse edes tavoista! Minulla oli tapana syödä hyvin, kaunistava ja puhdas ruoka oli ollut elämässäni jo pitkään, minulla ei ollut ongelmia siinä ettenkö osaisi muodostaa uutta elämää etten palaisi vanhaan.
Kehoni vain halusi kaiken sen vajeen takaisin, oli tullut velanmaksun aika. Siksi syksyllä tunteiden tasoituttua ruoka alkoi taas maistumaan -kaksin verroin, ellei nelinkerroin. Tämä tasoittui vasta kun keho oli saanut varastonsa täyteen ja vielä hieman lisää painoa ympärilleni. Ja jos ei omaa puhdasta, myötätuntoista rakkautta itseään kohtaan, tiedät kyllä että tämä on se itseinhoa aiheuttava tilanne johon ei kannata tieten tahtoen itseään ajaa.
Kalorijave on koukuttavaa, se voimaannuttaa ja aina kun me saamme sillä itseämme laihtumaan, se tuntuu huikealta onnistumiselta. Mutta onko se sitä? Onko se sitä jos sen jälkeen menetämme tasapainon ja hukkaamme kaiken sen jonka eteen oikeasti olisi pitänyt tehdä töitä, tasaisen ravinteikkaan syömisen?
Tiedän että tietyissä tunnetiloissa syöminen voi olla tuskaa ja silloin pakottaminen ei ole ratkaisu. Mutta silloinkin voi yrittää pitää tilannetta hallussa keholle tärkeillä ruuilla, hedelmillä, marjoilla ja vihreillä. Niistä voi tehdä smuuteja ja mehuja jotka keho sulattaa helpommin. Niitä voi nauttia pienissä annoksissa, pienin väliajoin.
Tunnesyöminen ei ole sama asia kuin tämä kehon kieltäytyminen ruuasta isojen tunteiden äärellä. Tunnesyömisellä pyritään tukahduttamaan ylös nousevat tunteet tai palkitsemaan. Syömättä jättäminen tunteiden vuoksi kumpuaa siitä että tunne on jo pinnalla ja keho sekä mieli käsittelee sitä.
Tiedän että kun värähtelymme nousevat, ruokamäärä yleensä pienenee tai ainakin syöty ruoka yleensä kevenee. Kevyet värähtelyt kaipaavat keveyttä, raskaat raskaita. Siksi en enää ymmärrä miten olen joskus voinut syödä ns. perinteisesti, voileipää, puuroa, kananmunia, juustoa, jugurttia, pastaa, kanaa, kalaa. Tai että miten on voinut syödä ketogeenisesti.
Tämän on huomannut hyvin selkeästi että keho kiittää yhdestä lämpimästä ateriasta päivässä, poikkeustilanteissa kahdesta. Enempään se ei pysty. Raskaampi syöminen tuntuu todella tukkivalta ja jämähtää heti kehoon ja mieleen, mikään ei liiku vapaasti enää sen jälkeen.
Tämä kevyempi syöminenkään ei silti tarkoita sitä että ollaan vajeessa. Kehoa pystyy kuuntelemaan ja menemään sen mukaan. Ja se ei ole säänneltyä joka päivä samanlaista syömistä. Se voi olla mutta sen ei pidä olla.
Koska jokainen päivä on erilainen tarpeeltaan. Niiden kuuluu olla. Älä siksi vaadi itseltäsi sitä, äläkä ihannoi aikaa jolloin kalorivajeella tai tarkalla dieetillä olit ”huippukunnossa”. Jotain siinä oli vialla koska olet nyt jossain muussa tilanteessa.
Kun ruokailu on kehon ja henkisyyden värähtelyjen kanssa linjassa, sinä et enää palaa, aloita alusta tai ota tiukempaa linjaa vaan OLET rakkaudessa ja silloin toimit aina siitä käsin.
Oletko sinä kokenut tätä kalorivajeen aiheuttamaa jälkipyykkiä?
-Minna
Kaunistava ruoka on todellakin rakkaudesta käsin toimimista, toki siinäkin sinun pitää käydä henkinen nousu jotta ruokailujesi taso voi nousta. Tätä pääsee nyt opettelemaan Kaunistavalle Detoxille. EARLY BIRD -hinta on voimassa enää hetken (28.5.2020 asti) ja kurssi alkaa 2.6.2020. Mukaan pääset täältä. Sieltä saat myös lisäinfoa.
