Lehtivihreät, nuo tylsänä ja pahankin makuisena pidettävät pupujen ruuat salaatin pohjat jotka jäävät vähiin ja ehkä jopa kokonaan syömättä monella meistä.

Kuitenkin nämä vaatimattomat (mutta todella kauniit!) vihreät ovat huomionosoitusten arvoisia koska niissä todellakin on iso voima hyvinvointimme edistämiseksi.

Vihreät lehtisalaatit ovat kasviksien kuninkaallisia.

Yksi yleinen väärinkäsitys on, että lehtivihreät olisivat rankkoja ruuan sulatukselle sekä suolistolle. Asia on kuitenkin päinvastoin. Ne ovat käytännössä esisulateltua ruokaa ja vaativat siten hyvin vähän vaivaa ruuansulatusjärjestelmältä.

Nämä vihreät lehdet hierovat ja hankaavat vatsan seinämiä, ohutsuolta ja paksusuolta irrottaen vanhaa, sulamatonta jätettä, hiivaa, hometta, ja muita sieniä ulos elimistöstämme.

Salaatin syömisestä johtuva epämukavuus johtuu siis tästä puhdistavasta vaikutuksesta, ei salaatin huonosta sulamisesta. Vatsakipuilut voivat olla myös herkkien hermopisteiden tuntemista kun salaatti ”hieroo” suoliston seinämää tuoden mukanaan näitä huonoja kertymiä.

Ajan kanssa lehtivihreät ovat hyvin eheyttävää ruokaa suolisto-ongelmaisille. Ne auttavat luomaan alkaalisemman vatsan nostamalla suolahappojen määrää jotka auttavat tuhoamaan huonoa bbakteerikantaa jonak nousu johtaa yleensä liikahappoisuuteen.

Lehtivihreät auttavat siten taistelemaan myös helikobakteeria vastaan joka on yleensä vastuussa vatsahaavan syntymisestä.

Lehtivihreät auttavat kehon lymfaattista järjestelmää pysymään alkaalisena joka on vaarassa muuttua happamaksi kaiken sen toksiinisuuden vuoksi jonka se joutuu kestämään. Lehtivihreät auttavat lymfaa huuhtomaan näitä toksiineja pois.

(Huomaa että selluliitin poistossa lehtivihreät ovat siis supertärkeitä juurikin tämän vuoksi!)

Lehtivihreissä on meille todella tärkeitä mineraalisuoloja supermäärät. Mineraalisuolojen avulla me pysymme kylläisinä, rakennamme lihasta ja pidämme suolan himon poissa.

Lehtivihreissä on runsaasti entsyymejä, A ja B vitamiineja (foolihappo!) alkaloideja jotka taistelevat sairauksia vastaan, mikroravinteita endokrinologista järjestelmää varten (hormonit), sekä klorofylliä ja karotenoideja (hehkuva iho). Nämä yhdessä luovat pohjan nuorelle keholle.

Lehtivihreät ovat antiviraalisia, antibakteerisia ja taistelevat myös hometta vastaan. Se tekee niistä täydellistä ravintoa kroonisesti sairaalle.

Lehtivihreissä ei kuitenkaan ole hiilihydraatteja jotta saisimme niistä energiaa, siksi ne eivät korvaa esim hedelmää.

Mikäli murehdit riittävästä proteiinin saannista, SYÖ VIHREITÄ! Lehtivihreissä on parhaimmin imeytyvät proteiinit joita voit löytää (unohda siis jo se hera). Nämä proteiinit ovat sellaisessa muodossa jossa kehomme pystyy heti käyttämään ne hyödykseen.

Lehtivihreät myös auttavat korjaamaan kaikkia liiallisesta proteiinista johtuvia ongelmia kuten sappikiviä, kihtiä, munuaissairauksia, munuaiskiviä, sappisairauksia, osteoporoosia ja sydänsairauksia (jotka kaikki siis nousevat proteiiniperäsistä ruuista jotka eivät sula kunnolla).

Ota nämä pupujen ruuat siis vakavasti!

Kuten kaikilla kaunistavilla ruuilla, lehtivihreilläkin on omat ihanat kykynsä joilla ne auttavat meitä henkisesti.

Kun kehosi on kovin toksiinipitoinen se voi johtaa henkiseen toksiinisuuteen jossa tunnet olosi tukkeutuneeksi, pysähtyneeksi, jumissa olevaksi, ahdistuneeksi tai eksyneeksi. Lehtivihreät auttavat kehoa puhdistumaan paremmin jolloin tämä henkinenkin tukkeutuneisuus lähtee helpottamaan.

Nämä ihanat vihreät auttavat meitä tarttumaan hetkeen, niiden lyhyt hyllyikä muistuttaa meille hetkien tärkeydestä, siitä että me voimme menettää tähtihetken mikäli emme ole läsnä. Näin me näemme myös paremmin sen kaiken mahdollisuuden joka on edessämme.

Oma tapani syödä reilusti vihreitä on smoothie. Ilman tätä varsinkin kun ilmat kylmenevät, en saisi syötyä näitä tärkeitä vihreitä niin paljon.

84C5D8A2-8063-4CC9-9E0D-39407E21FA83.JPEG

Kuvan vihreät menivät minulla tänäänkin smoothieen.

Mikäli en jostain syystä saa vihreitä päiviini, huomaan kuinka helposti olo hieman jumiutuu, suolaista ruokaa tekee mieli enemmän ja vatsa ei tunnu täyttyvän ruuasta yhtä hyvin.

Lehtivihreitä voi myös mehustaa. Niistä voi blendata itselleen juoman tuoreen appelsiinimehun kanssa joka onkin oikea kalsiumpommi, paljon parempi kuin lasi maitoa!

Valitse aina mieluiten tumman vihreitä salaatteja, keräsalaatitkin ovat silti oikein hyviä, parasta on kun kierrätät ja syöt lehtivihreitä monipuolisesti.

Oma suosikkini smoothiessa on babypinaatti ja lehtikaali. Tänään meni mustakaalia, babypinaattia ja sellerin mehustamisesta jääneet lehtiosat. (Mäski joka sellerin mehustamisesta jää ei korvaa vihreitä, se on lähinnä kuitua enää koska muut tärkeät ovat siinä mehussa.)

Ei siis unohdeta lehtivihreitä vaikka ilmat kylmenevät. Laitetaan niitä smuutiin reilusti ja nautitaan vaikka sillä tavoin mikäli salaatin puputtaminen ei innosta.

Suosituimman vihreän smoothieni reseptin löydät täältä.


-Minna

Kaikki tämäkin tieto Medical Medium, Anthony William

Comment