Olen viime aikoina kokenut suuria parantumisen tuntemuksia. Tai sanotaanko, että syvemmällä tasolla eheytymisen tunteita (minä niiiiin rakastan tätä tunteena, sanontana, ajatuksena).
Olen pyrkinyt nauttimaan tästä tunteesta mahdollisimman paljon. Tiedätkö kun saat jotain mikä tuntuu hyvältä niin sitä haluaa vaalia yli kaiken?
Ja varsinkin kun sitä on odottanut vuosia. Pitkiä vuosia. Monia vuosia.
Tein tänään Kaunistavan kurkumalatten itselleni kesken työpäivän, laitoin tämän kipaleen soimaan ripiitillä ja istuin vain. Istuin ja tunsin eheytymisen.
Olen pohtinut viime aikoina kahta asiaa paljon. Tänään ne nousivat taas pintaan. Siksi kai kirjoitan tätä vaikka tiedän jo, että tämä menee henkilökohtaisuuksiin. Minulla, sinulla.
Miksi me emme pysty olemaan kipeitä? Sitä minä olen pohtinut.
Me emme enää uskalla olla kipeitä.
Minä olen hyvin, hyvin harvoin nykyään kipeänä. Ja yleensä sairastumiseeni löytyy jokin henkisen puolen syy, ei fyysinen syy. Henkisen puolen ollessa kovilla, fyysinen kehoni antaa periksi ja sairastuu.
Tämä vuosi 2018 alkoi kovalla kuumetaudilla. Se taisi olla ihan influenssaa. Ensin sairastui vanhempi poikani, kaksi päivää myöhemmin minulle nousi kuume.
Olin yli neljä päivää melkein neljänkymmenen asteen kuumeessa.
Tässä vaiheessa kuume oli vasta nousemassa ensimmäisenä päivänä.
Ensin olin aika pettynyt. Että miksi juuri nyt? Minulla piti olla viikko varattu aikaa puhtaasti kirjan viimeistelyyn ja töihin.
Elämä on kuitenkin meitä viisaampi. Se tiesi minuakin paremmin.
Minä olin rikki. Minä olin sielutasolla väsynyt, pettynyt ja rikottu. Minä olin sydänsuruinen ja katkera elämälleni.
Viimeisenä kuumeyönäni, kun valvoin huonon olon kourissa, koin valaistuksen. Minä ymmärsin jotain hyvin oleellista. Minun piti sairastua parantuakseni.
Vajaa viikko kipeänä, niin kipeänä, että oli turha kuvitella tekevänsä mitään, oli todella meditatiivista. Se on kuin synnyttämistä. Tiedätkö? Jos olet synnyttänyt ymmärrät mistä puhun.
Synnyttäessä sinä kun olet täysin läsnä siinä tilanteessa. Silloin ei ole mitään muuta. Vain se synnytyksen hetki.
Sama on silloin kun on kipeä. Tai se sama kuuluisi olla silloin kun on kipeä. Koska sairastamisen hetki on se hetki kun meillä on mahdollisuus eheytyä. Se on se hetki kun meillä on mahdollisuus parantaa itsemme.
Mutta mitä jos sinä et anna itsesi sairastaa?
Jos otat särkylääkkeen ja menet sen turvin töihin? Jos menet lääkäriin ja haet viikon kröhimisen jälkeen antibioottikuurin kun et edes alkujaan ole antanut itsellesi mahdollisuutta sairastaa?
Kaunistava kurkumalatte
Tiedän. Nyt vedotaan töihin, elämään, lapsiin ja kaikkeen siihen kiireeseen.
Niin minäkin voisin tehdä. Ja olen tehnytkin. Minä olen ollut se joka on ollut kipeänä töissä. Minä olen ollut se joka on lääkkeiden voimalla mennyt taudista tautiin ja hoitanut ´no matter what´velvollisuuteni.
Kauan sitten, yhtenä vuonna olin kolme kertaa vuoden aikana sairaalassa. Se oli aikakautta jolloin tein kolmea työtä, olin eronnut, olin pienen lapsen äiti.
Elämä yritti laittaa minua parantumaan ja eheytymään. Minä yritin taistella sitä vastaan. Koska minulla ei ollut mielestäni aikaa sairastaa.
Mutta tiedätkö? Se tarkoitti myös sitä, että minulla ei ollut aikaa parantua.
Minä vain hain lääkkeet jouduttaakseni fyysistä olotilaani jotta kykenisin jatkamaan elämääni kuten ennenkin.
Tarkoitus olisi kuitenkin ollut pysähtyä, hoitaa sielua sekä mieltä ja antaa kehon levätä.
“If you have chronic illness, use a holistic approach. Anything that influences your experience of mind, body, emotions.”
Kuumetaudin jälkeen tunsin itseni käsittämättömän eheäksi. Minä olin taas minä. Minä olin vahvempi, onnellisempi, rakkaudellisempi, ehjempi. Minä olin eheyttänyt sieluni, sydämeni, mieleni. Minä olin sairastanut itseni terveeksi.
Elämä on nerokas! Se on niin nerokas. Se tietää milloin on oikea hetki ja se tietää mikä meille on hyväksi.
Meidän pitää vain kunnioittaa tätä prosessia. Meidän pitää osata lukea merkkejä ja uskoa siihen, että meillä on mahdollisuus eheytyä.
Koska parantumista ei tapahdu ennen kuin ymmärrämme, että meillä on siihen mahdollisuus. Tämä koskee fyysistä sekä henkistä puolta. Molempia. Ne ovat myös yhtä ja samaa. Toisen ollessa kipeänä, toinen yrittää kompensoida mutta ei jaksa loputtomiin.
Siksi usein tapahtuu jotain. Jotain mikä suistaa raiteilta, laittaa taulun pirstaleiksi jotta palaset voivat järjestäytyä uudelleen.
Kaunistava ideologia on myös tätä. Ja se on tämän kaiken takana. Koko ideologia nojautuu siihen, että tämä ei ole vain laastari tai oireiden poissa pitäjä.
Tämä perustuu siihen, että me eheydymme, parannumme ja nousemme uudelle tasolle. Ja, että me myös uskomme siihen. Koska jos me uskomme samalla myös johonkin muuhun, tämä ei toimi.
Me emme voi samaan aikaan uskoa siihen, että tarvitsemme lääkkeitä parantuaksemme ja samaan aikaan syödä vihreän voimaa uskoen puolittaisesti ruokavalion apuun.
Tein siis tänään Kaunistavan kurkumalatten tähän eheyttävään hetkeen itselleni. Muistathan sinä mitä Kaunistava tarkoittaa?
Se tarkoittaa sitä, että siinä otetaan kaikki Kaunistavan ideologian opit huomioon. Pelkkä Kaunistava sana ei riitä tekemään siitä sitä. Sen pitää täyttää tietyt vaatimukset.
Kaunistava Kurkumalatte Kaunistavaan ruokavalioon
Minun Kaunistava kurkumalatteni koostui tänään näistä:
3 dl itse tehtyä hamppumaitoa / seesammaitoa / kauramaitoa
1 peukalonpään kokoinen pala tuoretta luomukurkumaa
1/2 tl ceylonin kanelia
v1 tl vaniljajauhetta
1 tl laadukasta hunajaa
Lämmitä kasvimaito ja blendaa kaikki sekaisin vaahtoavaksi latteksi tehosekoittimessa. Nauti heti. Tunne kuinka parannat itseäsi, sieluasi ja kehoasi.
Voit myös käyttää näiden kasvimaitojen tilalla valmista kookosmaitoa. Jos ostat kovin rasvaista, niin laimenna sitä vedellä. Älä väsytä maksaasi rasvaisella kookosmaidolla liiaksi!!
Anna itsesi eheytyä! Nauti Kaunistavaa lattea ja kerro oletko sinä kokenut tätä näin kuten minä sitä nyt avaan?
Voimalla ja kaunistavasti,
Minna
Ps. Me emme pojan kanssa kuumetaudin aikana syöneet yhtään lääkettä. Yhtään. Ei särkylääkettä, ei mitään.
Me annoimme kuumeen nousta ja laskea, me annoimme kehomme parantaa itsensä. Me joimme kurkkuvettä, sitruunavettä ja inkiväärivettä. Me söimme joka päivä Vihreän Voimaa ja hedelmiä sen mukaan mitä ruokahalu saneli.
Me emme sortuneet suklaaseen ja mäkkäriruokaan. Me paransimme itseämme ravinteikkaalla ruualla ja annoimme elimistölle levon.
Poika sairasti muutaman päivän pidempään kuin minä. Mutta me paranimme. Ilman antibiootteja, ilman särkylääkkeitä. Me emme saaneet jälkitauteja emmekä jääneet sairastelukierteeseen. Me olemme olleet voimissamme sen jälkeen ja minä olen kiittänyt eheytymisestäni elämää, joka päivä.