Nämä eivät ole minusta lähtöisin. Nämä ovat oppeja joita minä olen joutunut ja saanut opetella. Omassa elämässäni ja työssäni. Sellaisia oppeja joita minä haluan levittää. Ja joita opettelen edelleen.
Myötätunnosta ja itsemyötätunnosta puhutaan paljon. Mutta ymmärtääkö kukaan oikeasti kuinka iso merkitys sillä on ja mitä se itse asiassa tarkoittaa? Koska minäkin olin opetellut ja lukenut siitä. Mutta vasta kun ymmärsin asian paremmin ja sain oppia joka avasi sen alusta asti minulle, käsitin sen suuruuden.
Myötätunto on osa paranemista. Osa eheytymistä. Ilman sitä me emme kykene vahvistamaan heikkoa emmekä kannustamaan itseämme.
Mitä myötätunto sitten on?
Se on kärsimyksen ymmärtämistä. Sitä, että ymmärtää toisen kärsimystä vaikka ei olisikaan kokenut vastaavaa. Se on sitä, että ymmärtää omaa kärsimystään eikä tuomitse itseään koska ei toiminutkaan odotetulla tavalla.
Myötätunto on rauhan, ilon ja totuuden sielu. Se on kunnia ja tarkoitus.
Muita ihmisiä kohtaan meissä syntyy helpommin myötätunto kuin itseämme kohtaan. Se on jotenkin enemmän luontaista tuntea myötätuntoa toisen kärsimystä kohtaan kuin itseään kohtaan.
On todella tärkeää, että annamme myötätuntoa toisille. Kärsivä saa voimaa aidosta myötätunnosta jota sinä pystyt antamaan. Mutta on todella tärkeää tuntea myötätuntoa myös itseään kohtaan.
Miksi?
Koska mikään muu ei auta. Rakkaus itseä kohtaan tai empatia tai sympatia eivät riitä.
Minä olen aina yrittänyt rakastaa itseäni. Minulle on sanottu, että en rakasta itseäni. Minä olen kokenut sen hyvin vaikeaksi tehtäväksi. Sen, että rakastaisin itseäni.
Ja olen tuntenut siitä huonommuutta jatkuvasti. Ollakseen onnellinen pitäähän sitä itseään rakastaa, eikö?
Mutta tiedätkö? Kun jotain pahaa ja loukkaavaa tapahtuu niin rakkaus itseä kohtaan murenee sillä samalla hetkellä. Koska me moitimme itseämme samantien siitä, että miksi päästimme jotain näin kamalaa tapahtumaan.
Me inhoamme itseämme heti siinä hetkessä kun Kaunistavan iltapalan tilalla suuhun meneekin pitsaa ja viiniä. Tai me olemme pettyneitä itseemme siinä kohtaa kun emme saaneetkaan pidettyä parisuhdetta kasassa.
Rakkaus itseä kohtaan on mennyt hetkessä romuiksi ja tilalle tulee itseinho.
Minun on ollut vaikeaa edes ymmärtää, että miten itseään rakastetaan. Että mistä siinä on kyse? Ja miten sen pitäisi näkyä ulospäin tai itselle? Näkyykö se vahvana itsetuntona vai rohkeutena? Näkyykö se hyvänä elämänä siten, että ei tee mokia ja virheitä? Ei anna kenenkään kohdella huonosti tai astua varpaille?
Onko se itsensä rakastamista?
Koska jos on niin on todellakin totta, että minä en ole rakastanut itseäni. Joka taas on todella surullista ja josta alan heti tuntemaan syyllisyyttä. Että miksi olenkaan ollut niin vajaa ja vahvistamaton etten ole ymmärtänyt rakastaa itseäni?
Tässä kohtaa tulevat uudet ymmärrykseni..
Koska rakkaus itseään kohtaan tarkoittaa itsensä arvostamista. Se on hyvä asia ja toimii toisilla. Se on hyvä asia kun se on itsensä rakastamista sellaisena kuin on ja itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on.
Mutta jos me keskitymme vain siihen itsensä rakastamisen kasvattamiseen meille saattaa käydä siten, että omaa häntää nostetaan jatkuvasti ja me kuvittelemmekin olevamme parempia. Parempia kuin muut.
Rakastammekin itseämme enemmän kuin ketään muuta. Rakkaus itseämme kohtaan ei myöskään tuo meille rauhaa. Koska elämän haastavuudessa rakkaus murenee.
Itsevarmuus on tavallaan sama asia. Se, että sinulla on vahva itsetunto ja olet panostanut sen nostamiseen ei välttämättä tarkoita vain hyvää. Koska itsevarmuus ei ole sama asia kuin myötätunto.
Ja vain myötätunto tuo rauhan.
Sinä et voi löytää rauhaa ellei sinulla ole myötätuntoa.
Itsevarmuus romuttuu tilanteiden johdosta ja sinä menetät rauhan. Varmuus ei ole vastaus itseinhoon eikä rauhaan. Koska vain myötätunto tuo rauhan. Myötätunto itseäsi kohtaan sekä muita kohtaan. Ja kun sinulla on myötätuntoa itseäsi kohtaan, rakastat itseäsi oikealla tavalla. Mikään ei silloin horjuta sitä.
Myötätunto avaa sydämen, parantaa sen. Se voi eheyttää sielun. Rakkaus yksinään ei tähän kykene.
Koska ihmisen rakkaus voi olla tuskan luoja. Rakkaus toista kohtaan voi muuttua hyvin nopeasti vihaksi. Samoin käy rakkaudessa itseään kohtaan. Mutta kun mukana on myötätunto niin rakkaus ei muutu vihaksi eikä katkeruudeksi.
Myötätunto on suhteiden liima. Pelkkä rakkaus antaa voimaa vain alussa -huumassa. Myötätunto pitää rakkauden hengissä, se estää rakkautta muuttumasta katkeruudeksi.
Sitä on ehdoton rakkaus. Varaukseton rakkaus. Myötätunto ja rakkaus yhdessä. Ne ovat yhdessä ehdoton rakkaus. Ja ehdoton rakkaus ei muutu itseinhoksi eikä vihaksi.
Myötätuntoa ei saa sekoittaa empatiaan eikä sympatiaan. Ne ovat eri asioita. Empatialla on vanhentumispäivämäärä. Tiedätkö? Kun joku kokee vaikka menetyksen, hän saattaa saada empatiaa ympärillä olevilta ihmisiltä.
Mutta empatiaa on saatavilla vain määräajan. Sitä ei kestä kauaa. Se on läsnä hetken aikaa jonka jälkeen kärsivä jää taas yksin.
Sympatia taas on sidottua. Se on tavallaan kuin velkaa. Se on sitä kun saat sympatiaa toiselta mutta sitä odotetaan sinulta takaisin heti kun siihen on tilanne tai mahdollisuus. ”Annoin sinulle silloin sympatiaa, nyt on sinun vuorosi sympatisoida minua.”
Siksi empatia ja sympatia eivät eheytä kuten myötätunto. Myötätunto ei vanhene eikä ole lainaa. Se on puhtaimmillaan pelastavaa voimaa hukkuvaa kohtaan. Jos joku osoittaa myötätuntoa itseään inhoavaa kohtaan, se pelastaa. Antaa aivan uudenlaista voimaa.
Myötätunto on tärkeä ja iso osa eheytymistä, parantumista, rakastamista, elämistä, onnellisuutta, hyvinvointia, sielun eheyttä. Ilman myötätuntoa me emme koskaan kykene auttamaan toisia syvemmällä tasolla. Ilman myötätuntoa me emme kykene koskaan rakastamaan itseämme kunnolla ja oikein.
Minulle tämä on ollut silmiä avaavaa. Sydäntä avaavaa. Kaiken korjaavaa. Koska minä en edes tiennyt miten voisin rakastaa itseäni samaan aikaan kun en ole tyytyväinen itseeni. Mutta myötätunnon avulla itserakkauskin on syttynyt.
Se on arvostusta itseäni kohtaan mutta ei arvostelua. Se on luottamusta mutta ei liiallista itsetuntoa. Ja se on voimaa jota voin antaa eteenpäin ja auttaa toisia siten eheytymään.
Sanotaan, että ei voi koskaan tietää miltä toisesta tuntuu ja mitä kärsimystä kukin käy läpi ellei ole itse kokenut mitään samaa. Kyllä. Koskaan ei voikaan tietää mitä joku käy läpi jos ei ole itse siihen osallinen. Mutta aina voi antaa myötätuntoa. Aina. Se on ymmärrystä. Ymmärrystä siitä, että me emme voi ymmärtää.
-Minna
Ps. Kiitos teille jotka luette ja ymmärrätte. EN OSAA SANOIN KUVATA KUINKA TÄRKEÄÄ LÄSNÄOLONNE JA MUKANA OLEMISENNE ON. Siihen ei ole sanoja. Kiitollisuuden määrä on loputon.
