Suuri osa uuden elämän aloituksista menee pilalle jos kotona tuntuu siltä, että yrittää selviytyä siitä yksin ja ruuasta tulikin yksinolon tunne.
Ruoka on kyllä vaikea asia. Tai ainakin siitä tehdään vaikea asia. Minusta tuntuu, että oma ravintovalmentajan koulutuksenikin on tehnyt ruuasta vaikeaa. Vaikka koulutukseni on superajantasainen ja osaava ja fiksu ja pohjautuu sopivasti tieteeseen sekä kokemukseen.
Silti sieltäkin koulutuksesta löytyy makrojen laskemista (eli lasketaan kuinka paljon tarvitaan hiilareita, proteiineja ja rasvaa). Sieltä löytyy myös laskukaavat jokaisen kulutukseen ja vielä jokaisen kehotyypille sopivaksi. Sieltä löytyy laskukaavat siitä miten poltetaan rasvaa, miten pysytään ihannepainossa ja miten otetaan geinssejä (eli kasvatetaan massaa, lihasta toivottavasti).
Sieltä löytyy opetus syödä niin, että verensokeri pysyy tasaisena. Sieltä löytyy tieto siihen miten syödä ennen ja jälkeen treenin ja minkälaista palkkaria kannattaa käyttää. Tai mitä ja minkälaista energiaa kannattaa tankata treenin aikana. Ja tässä otetaan tietenkin huomioon treenin muoto. Eli pelaataanko jalkapalloa vai vedetäänkö voimatreeni.
Eli tietoa ja taitoa löytyy. Tai siis laskukaavoja, opetuksia, käytäntöä ja fysiikkaa sekä kemiaa. Niitä löytyy. Löytyy annoskokojen ohjeistusta, naisille ja miehille omat. Sieltä isosta opetus- ja tietopläjäyksestä löytyy paljon laadukasta tietoa siitä mitä lisäravinteita kannattaa käyttää. Tavikselle ja urheilijalle tietty omat tarpeensa.
Tietenkin löytyy tietoa myös siitä miten näitä kaikkia sovelletaan jokaiseen yksilöön. Ja miten tämä kaikki saadaan käytäntöön arjessa jokaiselle.
Pidin tästä koulutuksesta todella paljon sen käytännönläheisyyden vuoksi. Vaikka tiedettäkin oli paljon ja ihmisen biologiaa, tietenkin. Sen lisäksi sen opettamat metodit toivat tulosta. Oikeastaan ihan kaikille. Ainakin aluksi. Toisilla homma toimii varmaan vieläkin. En osaa sanoa koska ihan jokaikisen valmennettavan kanssa en ole tänä päivänä enää tekemisissä. Enkä siten tiedä mitä heille kuuluu. Tosin luokseni on tullut asiakkaita joilla tämä sama metodi ei enää toimi ja olemme yhdessä sitten menneet uudelle tasolle.
Miksi ihmeessä sitten minä käännyin tuosta koulutuksestani poispäin? Kun se oli niin hyväkin.
Haluan tähän sanoa, että koulutus on edelleen hyvä. Siinä on paljon luotettavaa ja ihailtavan hyvää tietoa ravinnosta. Sen lisäksi toinen opintomateriaalin kirjoittajista on aivan loistava mies opettamaan ihmisiä ottamaan asioita käytäntöön. Joten kunnioitusta siihen suuntaan on paljon.
Iso osa tämänkin päivän tiedoistani on peräisin tuosta koulutuksesta. Mutta iso osa on romukopassakin. Olen mennyt heittämällä eteenpäin. Nostanut itseni uudelle tasolle ja vienyt mukanani muitakin.
Tiedätkö sen tunteen kun olet vähän niinkuin aina ollut siellä? Mutta sitten kun ihan oikeasti kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja kaikelle löytyy ymmärrys ja tieto jota et edes ajatellut osaavasi ja huomaatkin, että ennen et oikeastaan ollut kuin siellä päin.
Minulla on sellainen tunne. Tunne joka tulee siitä, että kaikki ne selvittämättömät ja tuloksia tuomattomat asiat ovatkin nyt täysin selkeitä MIKSI ne eivät toimineetkaan. Tästä päästään itse otsikkoon. Ja siihen mistä tämä nyt tuli.
Ruoka on tunneasia. Ja sitä se minun koulutukseni ei varsinaisesti opettanut.
Oletko kysynyt itseltäsi miltä syömäsi ruoka tuntuu elimistössäsi? Tai edes miltä sinusta TUNTUU kun olet syönyt? Miltä sinusta tuntuu yleensä syöminen? Onko kehossasi hyvä vai huono tunne kun olet syönyt? Miten vatsasi reagoi? Miltä energiatasosi tuntuvat?
Ruoka menee myös tunteisiin.
Tämän näkee ja kuulee jo pelkästään ruokakeskusteluissa. Joku voi jopa suuttua jos hänen rakastamaansa juustoa dissataan. Suuri osa uuden elämän aloituksista menee pilalle jos kotona tuntuu siltä, että yrittää selviytyä siitä yksin ja ruuasta tulikin yksinolon tunne. Vanhemmat ihmiset usein loukkaantuvat jos kahvipöydässä kieltäydytään pullasta. Silloin pullasta tulikin loukkaantumisen tunne.
Äitisi voi suuttua jos sinä pidätkin ystävän ruuasta enemmän kuin hänen ruuastaan. Puolisosi voi suuttua sinulle jos vaadit häntä jättämään jokailtaisen herkkunsa pois. Joku ei halua edes kuulla, että jokin ruoka olisikin ehkä hänelle haitallinen. Fazerin sininen aiheuttaa usein syyllisyyden tunnetta.
Ruoka siis menee kaikin tavoin tunteisiin. Eivätkä nämä välttämättä ole niitä tunteita joita sinun välttämättä pitäisi kuunnella, saatikka tuntea.
Se tunne jota sinun pitäisi ruuan kohdalla tunnustella, voimistaa ja KUUNNELLA on se tunne joka elimistössäsi on. Tunne joka on vatsassasi, päässäsi, kehossasi tai vaikka sydämessäsi kun olet syönyt. Tai aloitat syömään. Vaikka tunne yleisesti onkin mielentila (toisilla tunne voi tuntua ihan fyysinenä reaktiona), oman mielipiteeni mukaan ruuan kohdalla voidaan puhua molemmista samaan aikaan. Sekä fyysisestä, että henkisestä reaktiosta. Koska ruoka herättää niitä molempia.
Kun elimistösi kertoo sinulle fyysisten tunteiden kautta tarinaansa, saat arvokasta tietoa siitä teetkö itsellesi hyvää vaiko hallaa. Ja sitä ei kerro minun laskukaavani ja määritelmäni siitä mitä pitää syödä ennen tai jälkeen treenin.
Laskukaavat ovat tässä kohdin voimattomia. Koska jos vatsasi antaa sinulle tunnetta siitä, että sillä ei ole kaikki hyvin niin siinä kohdin menisin tunteella. Tai ainakin opettelisin tuntemaan sitä tunnetta. Ja sen kautta pikkuhiljaa myös muuttaisin laskukaavaa. Tunnustelisin uudelleen.
Minä olen jo aikaa sitten lopettanut kaikkien ruokakaavojen noudattamisen. Lopettanut siitä vouhottamisen, että mitä ennen treeniä ja mitä sen jälkeen. Koska jos olet kolme tai neljäkin kertaa viikossa treenaava perheellinen ja uraatekevä nainen tai mies, niin tärkeintä on kokonaisuus. Se, että syöt laadukasta ruokaa riittävästi (ja imeytät sen kunnolla), lepäät riittävästi, naurat tarpeeksi, teet duunia sopivasti haasteeksi, sosialisoit. Silloin sinulla on myös hyvä tunne, kokonaisvaltaisesti. Kunhan vain ensin irrotat ajatuksesta, että jotain PITÄÄ.
Ja ennen kaikkea TUNNET. Tunnet kuinka sinulla on ihan oikeasti hyvä olla elimistössäsi.
Ei vatsavaivaa, ei närästystä, ei väsymystä, ei tukkoisuutta. Vaan hyvää tunnetta. Sillä minä ainakin inhoan sitä tunnetta joka huonosta ateriasta tulee. Se vie energiaa ja turhauttaa. Haluan mieluummin tuntea sitä hyvää oloa, puhdasta laskukaavatonta hyvää tunnetta. Vatsassani, päässäni, sydämessäni ja koko kehossani.
Ja uskon siihen, että se ei voi kuin näkyä uloskin päin. Hyvänä tunteena. Sellaisena vibrana, että minä olen parhaimmillani vaikka en pohtinutkaan laskukaavan mukaisesti sitä syönkö prodeni vaiko hiilarini. Vaiko molemmat. Ja laihduinko vai lihosinko.
Ja koska tämäkin meni taas tunteisiin niin kevennyksenä sanottakoon, että täydellisyys ei taida olla hyvä tunne tässäkään. Eli hyväänkin tunteeseen turtuu ja tottuu. Siksi otan joskus jotain täysin tunteeni vastaista ja annan itseni kärsiä huonon aterian jälkimainingeista. Ihan vain siksikin, että olen vapautta ja vaihtelevuutta rakastava ihminen. Niin mennään sitten joskus huonon kautta hyvään.
Hyvistä raaka-aineista koostettu salaattini. Kauniskin, mutta valitettavasti ei kaunistava. Mutta koska ruokaseura oli vähintäänkin kaunistavaa, söin ehdottomasti lämmöllä tuntien.
Tänään oli juurikin sellainen päivä. Sain päivästä lounashetken ystäväni kanssa. Ravintolan salaatti ei todellakaan ollut muutakuin hyvän makuinen. Muutoin se rikkoi kaikkia kaunistavia periaatteitani. Tai no, oli siinä hyvät raaka-aineet. Joten mistään roskaruuasta ei kuitenkaan ollut kyse.
Mutta se mikä teki lounassalaatistani täysin korvaamattoman, oli tunne siitä kuinka hienoa oli saada olla hyvässä seurassa ja keskustella lämpöisiä lämpöisen ystävän kanssa. Siksi minun lounaani toi minulle hyvän tunteen. Mietin vain, että kuinkakohan hitsin hyvää seuran pitäisi olla, että nauttisin mäkkärin lounaasta😄?
Mitäs mieltä olet? Menikö tunteisiin? Oletko laitanut saman merkille? Kuinka ruoka todellakin on kaikinpuolin tunneasia.
Ihania tunneruokailuja sinulle💚
-Minna
Ps. Jo kauan sitten eläneet henkiset opettajat ovat tietäneet, että tunteilla on suuri merkitys myös siihen miten elimistömme käsittelee ruokaa jota syömme. Negatiivinen tunnetila saattaa sulattaa ruuan paljon huonommin kuin positiivinen ja rentoutunut tunnetila. Siksi esim. ayerveda opettaa syömään tietoisesti ja hyvällä fiiliksellä.