Rullaluistelu (aerobinen) vastaan salitreeni (anaerobinen)

 Vasemman puoleinen kuva taitaa olla vuodelta 2006 (en ole ihan varma). Kuva on otettu maaliviivan jälkeen kun olin luistellut naisten sarjassa viiden parhaan joukkoon maratoonimatkan. Oikeanpuoleinen kuva on otettu tänään treenin jälkeen. Takana oli pitkien sarjojen vapailla painoilla tehtävä koko kropan salitreeni.  Kehonpainoni on kuvissa varmaan kymmenen kiloa erilainen. Valitettavasti en omista vaakaa enkä käy vaa'alla joten en pysty kertomaan tarkkoja lukemia. Perustuu siten veikkaukseen mutta aika tarkkaan sellaiseen uskoisin. Eli oikeanpuoleisessa kuvassa kehonpainoa on kymmenisen kiloa enemmän. Ja ikäeroa vielä enemmän :D

Vasemman puoleinen kuva taitaa olla vuodelta 2006 (en ole ihan varma). Kuva on otettu maaliviivan jälkeen kun olin luistellut naisten sarjassa viiden parhaan joukkoon maratoonimatkan. Oikeanpuoleinen kuva on otettu tänään treenin jälkeen. Takana oli pitkien sarjojen vapailla painoilla tehtävä koko kropan salitreeni.

Kehonpainoni on kuvissa varmaan kymmenen kiloa erilainen. Valitettavasti en omista vaakaa enkä käy vaa'alla joten en pysty kertomaan tarkkoja lukemia. Perustuu siten veikkaukseen mutta aika tarkkaan sellaiseen uskoisin. Eli oikeanpuoleisessa kuvassa kehonpainoa on kymmenisen kiloa enemmän. Ja ikäeroa vielä enemmän :D

Valehtelisin jos sanoisin, etten treenaisi myös ulkonäön vuoksi. Mutta samalla voin käsi sydämellä sanoa, että se ulkonäköpuoli tulee ehkä ja hyvin todennäköisesti ihan viimeisenä hyvänä treenin tuomana sivutuotteena.

Ei ole mitään pahaa siinä, että tykkää urheilullisesta ulkonäöstä. Eikä ole mitään pahaa siinä, että on sen verran ulkonäkökeskeinen, että haluaa treenata myös sen vuoksi. Eihän kukaan laita ripsiväriäkään vain sen laittamisen ilosta. Kyllä siinä kuitenkin, ihan kuten muissakin ulkoapäin katsottavissa jutuissa, pointtina on se ulkonäkö.

Haluan myös muistuttaa, että vaikka on vähän ituhippi sydämeltään ja haluaa panostaa myrkyttömään ja todellakin kaunistavaan luonnonkosmetiikkaa ja kemikaalittomaan hiustenvärjäykseen, on silti täysi oikeus ja mahdollisuus olla ehostettu ja ulkonäköajattelevainen. Se ei heikennä henkisyyttä.

Ituhippinä oleminen ei enää tarvitse tarkoittaa harmaita hiuksia ja meikittömiä kasvoja. Kuten ei tarvitse kasvissyöjänkään olla kukkakeppimäinen olemukseltaan eikä viherpirtelöä juovan tarvitse olla joogimaisen laiha.

Eli treenaamiseni yksi hyvä sivutuote, jota kyllä tietyllä tapaa myös haen, on ulkonäkö. Mutta käsi sydämellä voin vannoa, että se ei ole mikään päätekijöistä. Koska jos en saisi treenistä kehooni ja mieleeni hyvää sekä positiivista olotilaa, en kävisi huhkimassa salilla minuuttiakaan. En pelkän ulkonäön vuoksi, en todellakaan.

Ja jos salitreeni ei toisi minulle vahvuutta (sekä mentaalisesti, että fyysisesti) en todellakaan jaksaisi repiä sitä rautaa vain ulkonäön vuoksi sieltä lattiasta ylös.

Olen monet tunnit käyttänyt aikaa miettien mitä aikoinani ihan ylenmäärin harrastamani aerobinen treeni toi minulle hyvää. Minähän luulin silloin tekeväni itselleni hyvää. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna joudun varmaankin myöntämään, että treenin syy oli pääpainoitteisesti ulkonäkö.

Vaikka ajattelin tuolloin, että isoin syy on henkinen ja fyysinen hyvä olotila. Mutta vuosien jälkeen olen joutunut myöntämään, että kumpikaan niistä ei silloin ollut oikeata hyvää oloa.

Minulla ei ollut silloin henkistä hyvää oloa eikä fyysistäkään.

Ja tämä tuntuu kyllä pahalta.

Runsas määrä aerobista treeniä tuolloin oli ajan täytettä, ajatuksien siivoamista ja pakoilemista. Tunteiden kieltämistä ja tukahduttamista. Ja fyysisellä puolella aerobisen aiheuttama endorfiinirush suorituksen jälkeen huijasi minut luulemaan, että treeni teki minulle hyvää myös fyysisesti.

Ajatustapani treenin tuomista hyvistä puolista oli myös täysin vinksahtanutta. Ansaitsin itselleni lenkillä aina jotain. Karkkia tai muuta herkkua. Isoja pussillisia. Koska olinhan juuri kuluttanut hurjan määrän kaloreita. Niin sitten sain syödäkin sokeria taas. Ja toisaalta jos olin syönyt liikaa karkkia, treeni toimi sopivana rangaistuksena joka kulutti syödyt kalorit pois.

Ja mitä tällä ensisijaisesti haetaan? Ulkonäköä. Laihuutta. Sitä, että ei lihottaisi.

Kamalaa. Ja niin surullista. Mutta valitettavasti niin monen arkipäivää edelleen.

Aerobiseni eivät siis saaneet kehoani hyvään. Hoikkuuteen kylläkin. Akneni oli pahimmillaan, henkinen oloni oli aivan kamala. Itsetuntoni oli nolla ja iloisuutta ei ollut. Vaikka elämä oli muutoin ihan hyvää. Tosin kävin läpi aika isoa henkistä stressitilaa tuolloin.

Eli voin harmitellen sanoa, että syy noihin valtaisiin määriin aerobisia kilometrejä ja tunteja oli se ulkonäkö. Koska kaikki muu oli feikkiä. Mikään muu ei tuntunut oikeasti hyvältä.

Ja kun nyt katson tuota aerobisen treenin tuottamaa kehoani niin en näe enää sitä ulkonäköäkään. Hoikka olen kyllä. Mutta muistan selluliittireidet (oikeasti, todella!) ja huonon ryhdin. Tasapaino täysin hukassa. Ja niin oli kyllä ravintopuolikin, täysin hukassa.

Lautaselta löytyi tuolloin paljon kuollutta ravintoa, leipää, jogurtteja, puuroa, karkkia, suklaata, mehukeittoja, light-juomia (jotka muuten kielsin jo tuolloin pojaltani) ja raejuustoa.

Sanomattakin on selvää, että tuo ravinto ei ainakaan kohentanut henkistä olotilaani. Saatikka kaunistanut minua mitenkään. Turha kuvitella, että akne paranisi tai että selluliitti palaisi reisistä. Vaikka kuinka huhkisi luistimilla tai juosten tuntitolkulla.

 Voi kunpa olisin tuolloin aerobisina aikoina ja muutoinkin ymmärtänyt syödä Kaunistavasti. Antaa elimistölleni oikeata ja ravitsevaa ruokaa. Moni asia olisi varmasti ollut toisin ja paljon paremmin.

Voi kunpa olisin tuolloin aerobisina aikoina ja muutoinkin ymmärtänyt syödä Kaunistavasti. Antaa elimistölleni oikeata ja ravitsevaa ruokaa. Moni asia olisi varmasti ollut toisin ja paljon paremmin.

Tämän päivän ja viime vuosien treeni sitten taas.

Henkinen hyvinvointi on loistava. Osaan kuunnella itseäni koska minun ei kuulu treenata ja koska taasen kuuluu. Saan salitreenistäni pysyvän (ei vain ohikiitävän) hyvän mentaalisen olon. Sellaisen vahvan ja itsevarman. Ja sanomattakin on tässä kohdin selvää, että ne viherpirtelöt ja muut kaunistavat ruuat vain ruokkivat tätä.

Huono ja kuollut ruoka vie aina mieltäkin alas. Se masentaa ja madaltaa onnentunteita.

Ja mitä tulee tämänhetkiseen hyvään fyysiseen oloon niin en voisi liikaa hehkuttaa. Salitreeni voimaannuttaa ja herättää henkiin. Se käy läpi koko kehon niin, että joudut tuntemaan kaikki lihaksesi ja käyttämään niitä. Joudut opettelemaan miten kehosi toimii ja miten sitä käytetään.

Salitreeni tai mikään muukaan ei enää nykyisin ole minulle energiankulutusta, ei rasvanpolttoa, ei rangaistusta eikä varsinkaan anna minulle lupaa mättää karkkia koska kaloreita on kulutettu.  Se on puhtaasti fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia antavaa jolla minä pidän kehostani huolen. Ihan samalla tavalla kuin ruokakin. Niiden tarkoitus on auttaa minua jaksamaan ja olemaan onnellinen. Niiden avulla pystyn olemaan hyvä versio minusta ja elämään täydempää elämää.

Salitreenien jälkeen on voittajaolo ja olotila jatkuu kehon vahvuutena päivien ajan, ei vain hetkellisesti. Ryhti pysyy kasassa ja laatikot nousevat maasta siten, että tunnen koko kehoni toiminnot. Sen lisäksi anaerobisen treenin tuoma hehku iholle on ihan eri kuin aerobisen. Vaikutus hormonitoimintaan on myös selkeä.

Ja vaikka nyt voisi ajatella, että demonisoisin aerobista treeniä niin sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Suosin molempia. Pääpainona lihaskuntotreeni kuitenkin. Ja ainakin siten, että lihaskuntotreeniä ei saisi jättää tekemättä missään nimessä.

Katsohan tuota kuvaani jossa olen juuri rullaluistellut maratonin, 42,5 km aikaan 1h 50min. Jos olisin edes kerran viikossa tehnyt salilla kunnollisen treenin, eivät olkapääni olisi tuollaiset eteen päin kääntyneet. Eivätkä reiteni olisi niin voimattomat vaan luistelupotkukin olisi paljon vahvempi.

Teen tänä päivänä aerobista treeniäkin (nyt kun kehoni jo kestää sitä taas). Se vain ei ole minulle enää pakollista huhkimista eikä edes treeniä sinänsä. Se on minulle hyvää ajanvietettä ja ulkoilua. Se on aktiivisuutta ja iloisuutta. Ei mitään sen kummempaa. Hyvän mielen liikuntaa.

Sanomattakin on selvää, että huomaat varmasti sen kuinka haluan kannustaa jokaista opettelemaan ja harrastamaan jollakin muotoa hyvää lihaskuntotreeniä. Kaikille löytyy yleensä jokin oma tapa toteuttaa sitä.

Ja haluan vielä painottaa sitä, että en demonisoi aerobista. Se olisi ihan tyhmää ja mustavalkoista ajattelua. On aina eteenpäin hyvinvoinnille jos edes liikkuu. Kunhan muistaa kuunnella kehoaan ja liikkua omaan tasoon sopivan haastavasti mutta ei liikaa.

Ja onhan hyvä ulkonäkökin katsojan silmissä aina. Omaa silmää miellyttää tuo gymiminna enemmän. Jotain toista voi miellyttää rullaminna enemmän. Tärkeintä on, että olo on fyysisesti ja henkisesti hyvä ja mielellään loistava.

Ja tärkeää on tehdä tämä kaikki rakkaudesta itseään kohtaan, ei pelkän ulkonäön vuoksi, eikö? Vai mitä mieltä olette?

Voimaannuttavaa uutta viikkoa kaikille <3

-Minna

Comment