Estätkö sinä itseäsi olemasta hyvä?

Oletko sinä tehnyt jotain sellaista jota et ikinä uskonut tekeväsi?

Minä nimittäin olen. Ja paljon. Ja paljon kaikkea sellaista jota todellakaan en olisi edes tiennyt haluavani tehdä.

Muistan todella kirkkaasti kuinka 19-vuotiaana, ylioppilastodistuksen saatuani olimme illan bileissä. Juttelin koulukaverin kanssa ja totesin hänelle, että minä en ikinä voisi kuvitella olevani kasvissyöjä. En ikinä!

Ja muistan vielä syynkin tähän. Sanoin kaverille, että en voisi ikinä luopua meetwurstista.

Jep. Oikeasti, kyllä minä niin sanoin. Minähän olen kasvanut jälkiuunileivällä, metwurstilla ja kaakaolla.

IMG_4617.jpg

Maitoa en koskaan juonut muutakuin kaakaossa. Muutoin en sitä huolinut. Ja myöhemmin kahvissa. Mutta siis tuo meetwursti! Kyllä minä muistan nytkin sen maun ja sen kuinka hyvää sellainen paksu jälkiuunileipä on. Ja kun sen vielä päällystää sillä suolaisella makkaralla niin ah.

Mahtaakohan sitä sellaista Oululaisen jälkiuunileipää enää edes saada? En tiedä, en kaipaa mutta kyllä joskus kaipasin.

Koska minä olen joskus ajatellut, että kuo-li-sin jos minulla todettaisiin joskus keliakia. Koska minä ihan oikeasti elin sillä leivällä. Ruisleivällä ja paahtoleivällä. Ja minä en olisi tiennyt mitä syödä ja miten olisin voinut olla ilman noita herkkuja mikäli en niitä enää saisi syödä.

Se oli yksi isoimmista painajaisistani. Keliakiapelko.

Noh, minulla ei ole keliakiaa. Ja kasvissyöjäkin olen omasta tahdostani. Että en tiedä onko tämä ironiaa elämältä vai mitä. Mutta hyvin menee näinkin ja itse asiassa paremmin. Ja luopumisen tuskaa ei tänä päivänä kyllä ole.

Näitä on muitakin. Näitä, että mitä minä en ainakaan koskaan voisi kuvitella itsestäni. Minä olen näet myös joskus ajatellut etten ikinä ikinä osaisi olla yrittäjä. Minä olen kyllä halunnut mutta luulin etten osaisi.

Etten olisi tarpeeksi fiksu siihen.

Voi jumankauti mitä ajattelua. Minähän olen kasvanut huonosta itsetunnosta yli ihan vasta viime vuosina. Siihen asti se kulki jokapäiväisenä salaisuutena mukanani. Ja harva sitä edes tiesi. Koska minä olen hyvä peittelemään.

Taito sekin. Jota en kuitenkaan kenellekään haluaisi.

Pakko palata tuohon kasvissyöntiin. Koska osa minusta on jo lapsesta asti tiennyt, että lihansyönti ei ole minun juttuni.

Lapsena inhosin isäni grillaamia possunkyljyksiä. Inhosin. Ja aina tuntui, että loukkasin isääni kun kiukuttelin siitä ainoasta yhdestä ruuasta jonka hän osasi valmistaa.

IMG_4871.JPG

Olen pitkälle melkein kolmekymppiseksi asti aina kieltäytynyt ravintolassa pihviruuista ja valitsin aina kanan tai kalan. Koska se punainen klöntti ei tuntunut ja maistunut minusta hyvältä.

Söin kyllä jauhelihaa ja muuta sälälihaa, kuten sitä meetwurstia, mutta en kokenut lihaa muutoin hyväksi ruoakseni. Olen myös angstannut kaikkia makkaroita. Paitsi siskonmakkaraa.

Tavallaan kieroa. Koska näinhän se menee. Me kyllä syömme kaikkea huonolaatuista mutta kieltäydymme sitten vähän paremmasta. Eikä sillä, että se pihvi nyt olisi mitään hyvää tekevää. Mutta ei se siskonmakkara ja meetwurstikaan kyllä ole.

(Tänä päivänä me syömme karkkia mutta kieltäydymme banaanista koska siinä on kuulemma liikaa sokeria. Tai minä en kieltäydy mutta tiedän, että moni tekee niin.)

Joku siinä lihassa silti oli.

Mutta sitten tuli tämä proteiini ja puhtaan ”grass fed” lihan buumi. Ja minä upposin siihen. Koska kaikki ja jo pelkästään koulutuksenikin painotti sitä. Puhdasta lihaa ja proteiinia.

Elämään tuli myös silloisen kumppanin metsästysharrastus. Se tarkoitti sitä, että niin sanottua laatulihaa oli tarjolla. Ja hyväähän sekin oli. En sitä kiellä koskaan. Mutta en ottaisi takaisinkaan.

Mieli ei tee lihaa, ei kanaa, ei kalaakaan. Ei edes kananmunia. Juusto on ainut eläinperäinen ruoka jota joskus halajan. Ja joskus sitä sitten voin syödäkin. Ja juhlat ovat tietenkin aina erikseen, silloin mennään sillä mitä on tarjolla.

Mutta se pointti.

Se oli se, että meillä on niitä uskomuksia siitä mitä me emme missään nimessä voisi olla tai mitä me olemme. Ja ne uskomukset eivät oikeasti perustu MIHINKÄÄN. Ne voivat olla kuvitelmia, ne voivat olla otettu jostain kirjasta joka ohjaa meitä johonkin sen KIRJOITTAJAN omakohtaiseen suuntaan.

Ne uskomukset voivat estää meitä elämästä täysinäistä elämää. Estää meitä alkamasta yrittäjiksi tai kasvissyöjiksi.

Ne voivat hiljentää meissä olevan äänen joka yrittää hiljaa huudella, että Minna rakas, sinä menetät paljon mikäli pidät vanhoista uskomuksistasi kiinni kynsin ja hampain.

Ainiin ja on minulla ollut tällainenkin uskomus. Luulin aina, että minun elimistöni on tehty aerobiseen liikuntaan. Että salijuttu ei ole minun juttuni. Kunnes yhtenä päivänä avasin tietoisuuttani ja päätin mennä sinne mikä pelotti.

Sinne jäin. Moneksi vuodeksi jo. Ja se mitä se on tuonut mukanaan on enemmän kuin hauis tai pylly. Se on vapautunut elämä. Ja voimaantuneempi Minna.

Rohkeaa ja totuudellista joulun alusaikaa 

-Minna

Ps. Ja jos nyt miettisin tarkemmin niin muistaisin ja löytäisin kyllä lisää näitä samoja aatoksia siitä mitä minä en ainakaan koskaan voisi olla. Koska niitä on! Mutta nämä ovat sellaiset joita naureskelen usein itsekseni.

Pps. Ja muistan joka päivä vanhemman poikani sanat ja ihmetyksen siitä kuinka hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että minä teen tällaista jonakin päivänä työkseni. Niin hyvin poikanikin tuntee minut introverttisena ja epävarmana ihmisenä.

Tai tunsi. Nykyään taitaa olla toisin.

IMG_1952.JPG

Comment